Siirry sisältöön

Rokansaaren järjestyssäännöt

Rokansaaren virkistysalue on tarkoitettu yleiseen virkistyskäyttöön. Alueella ei ole ympärivuorokautista valvontaa tai hoitajaa, kohde on ns. omatoimikohde.

Toivomme siksi, että kävijät huolehtivat itse mm. seuraavista seikoista:

  • Roskia ei tule jättää luontoon. Vie roskat roskapisteeseen.

  • Alueella on useita huusseja, käytä niitä.

  • Tulenteko on sallittu vain sitä varten tehdyillä nuotiopaikoilla. Metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana tulenteko on kielletty kaikissa tulipisteissä.

  • Ulkotulia ei saa polttaa kuisteilla eikä minkään puurakenteen päällä kuten laiturilla.

  • Nuotion teko ja tulien poltto mökkien piha-alueilla on ehdottomasti kielletty.

  • Saunomisen jälkeen huolehdi siitä, että sauna jää siistiksi. Tarkista, että palovaaraa ei ole. Huolehdi myös siitä, että seuraaville saunojille riittää polttopuita.

  • Tupakointi on kielletty kaikissa alueen rakennuksissa.

  • Vältä turhaa metelöintiä ja häiriötä, myös lähivesillä.

  • Puiden kaataminen alueella on kielletty.

  • Älä vahingoita alueen luontoa tai eläimistöä.

  • Liiku varoen muinaismuistoalueella, se on lailla suojeltu.

  • Tillikanniemessä on tulipaikka. Leiriytyminen on Tillikanniemessä kielletty. Alue on varattu yleiseksi virkistys- ja uimaranta-alueeksi.

  • Koirat on pidettävä alueella kytkettyinä.

  • Molemmissa laitureissa veneiden kylkikiinnitys on kielletty.